Soutujaos

Nokian Veneilijät seurana on aikanaan perustettu soutuseuraksi,  ja retkiveneily on tullut mukaan vasta sen jälkeen.

Puuvene-soutu on vanha perinteinen suomalaiskansallinen tapa liikkua. Nokiaa ympäröivät vesistöt tarjoavat siihen hyvät mahdollisuudet. Liikuntamuotona soutu on monipuolinen lihaksistoa ja hapenottokykyä kehittävä laji. Ja mikä hienointa, saa sulavasti liikkua kauniissa Suomen luonnossa pitkin vesistöjä. Lisäksi se sopii kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kustannus puuveneen hankintaan ei ole pahimmasta päästä ja asiantuntemusta veneen ostoon löytyy jäsenistöltämme. Hintahaarukka n. 400 - 3.000,- riippuu hankkiiko yksikön vai kaksikon ja onko se uusi vai käytetty. Ja kaikkihan tiedämme, että soutaminen onnistuu myös muunlaisilla veneillä kuin varsinaisilla kilpaveneillä. 

Soutu voi olla tavoitteellista, kilpailuihin ja tapahtumiin osallistumista, tai vain omaksi iloksi ja hyödyksi tapahtuvaa liikkumista. Nokian Veneilijät järjesti vielä 80-luvulla Nokian soudut, joihin innolla osallistuivat kaikki kynnelle kykenevät soutajat. Nykyisin Pirkan soutu on lähimpänä oleva soututapahtuma, mihin osallistutaan joko pienveneillä tai kirkkoveneillä. Lisäksi osa soutajista soutaa SM-lähdöissä mm. Sulkavalla sekä lähempänäkin pidettävissä kisoissa. Nokian Veneilijät valitsi Mauno Myllymäen vuoden veneilijäksi 2017. Hän on menestyksekkäästi kilpaillut vuosikymmenien ajan SM-tasolla ja jatkaa hyväkuntoisena edelleen 70-v sarjassa. Soutujaoksessa on jäseniä parisenkymmentä. Nokialla on myös mahdollisuus treenata kirkkovenesoutua. Nokian Naissoutajat ry ja Nokian miessoutajat harjoittelevat viikoittain ma ja to klo 18 toukokuulta alkaen. Lähdöt Viholan venesatamasta. Joukkueisiin mahtuu mukaan. Lisätietoja allekirjoittaneelta.

Soutajien tukikohta ja veneiden säilytyspaikka on Viholan venesataman makasiinissa, Ankkurin puoleinen pääty.

Mervi Varheenmaa
Soutujaoston puheenjohtaja
+358407731731
mervi.varheenmaa@nokianveneilijat.fi