Satamamestareiden terveiset vuodelle 2024

Taas on talven selkä taittunut ja aurinko kiipeää jatkuvasti yhä korkeammalle. Satamassa ulkoilijoita näkyy päivä päivältä enemmän.
Jotkut nauttivat kauniista luonnosta, toiset menossa pilkille ja sitten meitä jotka odottavat jäiden lähtöäettä päästäisiin veneilemään.
Käydään ainakin katsomassa että veneidemme pressutukset on kunnossa. Odottavan aika on pitkää. Ja kun sitä vielä tänä vuonna pidentää karkauspäiväkin )-:
Noh eiköhän tuo aurinko tänäkin vuonna hoida hommansa ja sulata jäät. Sitä odotellessa voidaan järjestää pilkkikilpailut ja jos ei kalastaminen kiinnosta, on hyvää seuraa ja toivottavasti papusoppaa ainakin tarjolla.

Tätä kirjoitettaessa moni kyselee tulevan kauden väijylistoja. Hyvä että intoa riittää . Toivottavasti riittää syksyyn asti.
Olen pitänyt käytäntönä viedä varauskalenteri helmikuun puolivälissä, silloin saattaa joillakin olla jo kesän suunnitemia vireillä.
Vartiointi satamassamme onkin osoittautunut tehokkaaksi varkauksia ja ilkivaltaa vastaan.
Tehkäämme siis kaikki osuutemme että hyvä kehitys jatkuu.

Uutta tänä vuonna aisapaikkkojen hinnoittelun muutos, joka perustuu paikan leveyteen. Hinnat löytyy kotisivuilta ja venepaikkojen leveydet sataman ilmoitustaululta ja sisältä väijykopista.
Kuten jotkut on huomannut on D E laituri hävinnyt. Sen tilalle on tulossa kelluva laituri, johon isot veneet kiinnitetään poijuun.

Salomajan avainasioita hoitaa jatkossa kommodori ja satamapäällikkö. Kun lumet on satamasta sulanut, järjestää satamapäällikkö taas talkoita jotta saadaan paikat kuntoon
että kaikille tulisi taas hyvä ja turvallinen veneilykesä. Osallistutaan niihin hyvällä yhteishengellä kuten ennenkin.

Hyvää ja turvallista veneilykautta toivottaen

Timo Kallio
Satamamestari
040-7588 334
satamamestari(at)nokianveneilijat.fi

11.02.2024 Veneilykauden 2024 väijyvuorot varattavissa väijykopilla